Korjaamo S ja V Varis

Veljekset Seppo ja Veikko Varis rakensivat ensimmäisen korjaamohallinsa viitostien varteen Mikkelistä 8 kilometriä Kuopioon päin kesällä 1972 . Aluksi työt keskittyivät lähistön autoilijoiden palvelemiseen, kunnes vuonna 1976 tehtiin ensimmäinen laajennus, jonka yhteydessä palvelukirjo kasvoi ja taloon palkattiin ensimmäistä kertaa ulkopuolista työvoimaa.

Vuonna 1992 laajennettiin toimintaa ostamalla automaalaamo, jossa tänä päivänä on nykynormit täyttävä suuri kammio ja toimiva esikäsittelytila sekä irto-osien maalaukseen soveltuva pieni kammio.

Scania edustuksen myötä vuonna 1994 korjaamolle rakennettiin reilun kokoinen kolmen läpiajettavan linjan huoltolinjasto. Vuonna 2008 avattiin uusi töiden vastaanottopiste ja varaosamyymälä. Heti seuraavana vuonna avattiin täysimittainen raskaankaluston pesula.

Koneistamo avattiin vuonna 2006 ja sen palveluihin kuuluvat sylinterikansien koneistustyöt, kampiakselien oikaisut ja hionnat, sorvaukset ja kierteytykset sekä muut koneistustyöt.

Vuonna 2010 tehtiin yrityksen omistussuhteisiin muutoksia toisen perustajäsenen Veikko Variksen jäädessä eläkkeelle. Yhtiömiehenä jatkaa toinen yrityksen perustajista Seppo Varis ja uusiksi yhtiömiehiksi tulivat Jani Varis, Ville Varis sekä Anu Ihalainen.

Vuoden 2015 syksyllä yrityksemme yhteyteen avattiin rekkaparkki, jossa autoilijat voivat säilyttää kalustoaan vartioidun ja aidatun alueen sisällä. Alueelta löytyy myös lämmitystolpat ja tilat pientavaroiden säilytystä varten.

Nykyisin Korjaamo S ja V Varis huoltaa, korjaa, pesee ja maalaa raskasta kalustoa. Toimimme joustavasti ja nopeasti niin, että jokaisen yrityksessä asioivan kuljetusyrittäjän pyörät pysyvät liikkeessä ilman pitkiä seisahduksia. Yrityksemme työllistää 22 henkilöä.


Yhtiön perustaja Seppo Varis

Yrittäjät :
Seppo Varis, Jani Varis, Ville Varis ja Anu Ihalainen

Sijainti :
Valtatie -5 varressa noin 8km Mikkelistä Kuopioon päin
Katso kartta

 
 

Etusivu | Yritys | Palvelut | Kartta | Yhteystiedot
Kaikki oikeudet pidätetään Korjaamo S ja V Varis © 2010